Työkokeilussa on mahdollisuus päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan Kuhmon kaupungin monipuolisia viestinnän tehtäviä. Lisäksi tehtäviin kuuluu keskustelutilaisuuksien ja työpajojen suunnittelussa ja järjestämisessä avustamista.
Työtehtävät sisältävät tekstien ja visuaalisen sisällön tuottamista sosiaalisen median kanaviin, kotisivuille sekä kaupungin intranetiin. Lisäksi tehtäviin kuuluu esimerkiksi tiedonkeruuta, yhteydenpitoa eri sidosryhmiin sekä kyselytutkimusten toteuttamista ja vastausten purkua, ja muita vastaavia avustavia operatiivisia töitä.
Työtehtäviä voidaan räätälöidä osaamisen mukaan.
Arvostamme hyvää suomen kielen taitoa ja visuaalista silmää, sosiaalisen median kanavien tuntemusta ja kokemusta sisällöntuotannosta, oma-aloitteisuutta, huolellisuutta, organisointikykyä sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Kunta-alan tuntemus, WordPress-julkaisujärjestelmän hallitseminen, Canva-tuntemus ja monipuoliset tietotekniset taidot ovat hyödyksi tehtävässä.